lauantai 28. joulukuuta 2013

Aika aikaansa kutakin.

Minkä sitä tavoilleen. Pari päivää kotiin lähtöön. Yhtään varsinaista helmeä en ole löytänyt, mutta aarteita sitäkin enemmin.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pikkujoulujen etkot





































Vietettiin pieniä pikkujouluja Annan kanssa jo reilusti etukäteen.
Minä elelin koko päivän tunnin jäljessä, mistä koitui yllättäviä ja hallitsemattomia ongelnmia.
Anna löysi terälehden "myssyynsä" ja ilta oli äärikaunis. Anna kuvasi maisemia ja minä kuvasin Annaa.

Tässä kuvassa olemme matkalla Musakan Satulle Linnoitukseen.



































Satulle saavuimme tunnin myöhässä, mikä ei tosin aikaistanut yhtään poistumistani Linnoituksesta. Hauskaa oli ja Satulla on ihana uusi koti, missä viihdyin mainioisti!

Ps. Prillivarjostin on yhä kesken, mutta "huomenna" valmis.

Kuvassa Juuso ja Satu skoolaa ja kertoo.