torstai 25. huhtikuuta 2013

Väliaikakatsaus.

Aikaa on jo kulunut viimeisestä postauksesta. Paljon on tapahtunut. Avajaisiin ei ole nää kuukauttakaan ja idän hitaimpana osaan helposti kuluttaa aikaa, tiedä minne. Kuitenkaan ei ole paniikki iskenyt. Pikkasen ahistaa, ettei miulla ole paljokaan kommentoitavaa tulevassa näyttelyssä. Työt jotka kommentoivat ovat niin hajanaisia ettei niistä saa minkäänlaista kokonaisuuta. Vielä on mahdollista muuttaa asiaa, kun olen sen havainnut. Joka tapauksessa tärkeintä on saada galleria avatuksi ja uusia töitä esille. Yhtenäinen kokonaisuus on tärkeä. Yksittäisiä teoksia voi jakaa verkossa ja päivänä jonain nekin löytävät paikkansa.
Kiitos Marjikselle ja Vernalle kotisivujen tekstien tuottamisesta- korvaamaton apu!
Mari lupasi hoitaa tarjoilun. Tuntuu hyvältä tuollainen osallistuminen omasta tahdosta.
Ada lupasi suunnitella ja harjoitella Pinjan kanssa näytöksen avajsisiin. Toivottavasti aurinko paistaa tai ainakaan ei sada!
Kutsut ja kaikki mainostaminen on on yhä tekemättä, mut tää on just miuta. Meinaan hoitaa homman jotenkin, et olkaa kuulolla.
Kotisivut ja facebook edistyy Joonaksen toimesta.
Mikä parasta Lappeenrannan kulttuuritoimi antoi rahoitusta 1000€ Perigatolle, kiitos siitä. Apurahan turvin tuli moni tarpeellinen asia mahdolliseksi ja siksi autotalli alkaa näyttää gallerialta.

Moni juttu ei tyydytä töiden lisäksi. Onneksi on vielä aikaa hioa ja miettiä sekä rakenteita että töitä. Jokatapauksessa avajaisten sirkusnäytös ja leivokset vie jalat alta -näin mie uskon!